Hevosen laihdutus

hevosen laihdutus

HEVOSEN LAIHDUTUS ON VAIKEAA, MUTTEI MAHDOTONTA

Ylipainoiset hevoset ovat olleet otsikoissa paljonkin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Harrastehevosten lihavuus on todellinen ongelma myös Suomessa. Tästä artikkelista voit lukea parhaat vinkit hevosen tai ponin painonhallintaan.

Hevosen laihdutus on todella vaikeaa, joten yritä toimia jo ennen kuin joudut tähän tilanteeseen!

RUOKAVALIO ON KAIKEN PERUSTA

Kuten ihmisillä, myös hevosilla suurin osa laihtumisesta tapahtuu ruokavaliomuutoksen avulla. Selvitä hevosesi ravinnonsaanti. Kaikki lähtee heinäanalyysista, sillä heinä on hevosen ruokinnan perusta ja se syö sitä kaikkein eniten. Esimerkiksi kivennäisen sokeripitoisuudella ei ole kovin suurta merkitystä, jos sen syöttömäärä on muutama desilitra vuorokaudessa.

Etsi hevosellesi sen kulutukseen sopivaa heinää. Suurin osa suomalaisista harrastehevosista pärjäisi melko “köyhällä” heinällä, jota on mahdollista täydentää tarpeen vaatiessa. Itse suosin köyhää heinää, jotta hevoset voivat syödä sitä vapaasti ympäri vuorokauden. Hyvässä heinässä on yleensä riittävästi kaloreita ja valkuaista, mutta tarvitset aina lisäksi laadukkaan kivennäis- ja vitamiinilisän.

Mikäli heinäsi on vahvaa, joudut rajoittamaan hevosen heinänsaantia. Yleinen suositus hevosta laihduttaessa on antaa heinää noin 1,5% painosta. Muista punnita jokainen heinäannos, ja pitää ruokintavälit mahdollisimman tiheinä. Heinänsaannin rajoittamisen ongelmana on se, että yleensä hevoset alkavat ahmia sen seurauksena. Tämän takia esimerkiksi heinäverkkojen käyttö voi olla melko hyödytöntä.

Tarvittaessa voit korvata osan heinästä hyvälaatuisella oljella. Olki on vastoin yleistä luuloa useimmiten matalasokerista, mutta tämä kannattaa tietysti varmistaa analyysilla. Oljen syöttämisen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä se on erityyppistä kuin heinä, ja voi aiheuttaa ähkyä.

Jätä kaikki väkirehut ja herkkupalat pois ruokavaliosta. Laskeaksesi ravintoaineiden tarpeen, voit kysyä apua ammattilaiselta. Yleensä kuitenkin laadukas kivennäislisä heinän rinnalle riittää.

Seuraa hevosen painoa esimerkiksi siihen tarkoitetulla mittanauhalla 1-2 viikon välein.

Älä päästä hevosta laitumelle. Ylipainoisella hevosella on kohonnut riski sairastua esimerkiksi kaviokuumeeseen, joten se pitäisi saada ensin normaalipainoiseksi, ennen kuin laiduntamista kannattaa edes ajatella. Mikäli haluat antaa hevosen laiduntaa edes vähän, muista muutama perussääntö: laitumen sokeripitoisuus on matalimmillaan aikaisin aamulla sekä silloin, kun lämpötila ei laske alle +10 asteen yölläkään.

hevosen laihdutus
Shetlanninponit ja muut ponirodut ovat usein herkkiä lihomaan.

LIIKE ON LÄÄKE

Ylipainoisen hevosen liikunnan kanssa tulee olla varovainen, mutta sitä täytyy kuitenkin pitää yllä. Anna hevosesi tarhata pitkiä päiviä ja tee lisäksi pitkiä kävelylenkkejä. Myös puomien ja kavalettien käyttö lisää hieman rasitusta. Liiku hevosen kunnon mukaan.

Ylipaino altistaa hevosen kaviokuumeelle sekä erilaisille aineenvaihduntasairauksille. Lisäksi se rasittaa niveliä. Pidä siis hevosesi hyvässä kunnossa!

 

Tarvitsetko apua hevosesi ruokinnan suunnittelussa? Ota yhteyttä!

info@hevosenruokinta.fi